maanantai 19. joulukuuta 2016

Mukavaa joulun odotusta + Muutoksia blogi rintamalla!



Hei vaan hei kaikki!


Pahoittelen, etten ole kirjoittanut hetkeen teille kuulumisia tai muutenkaan, mutta tämä marras/joulukuu on ollut aika hektistä, kuten monilla ihmisillä, varmaan tiedättekin! Kiireessä ei riitä motivaatio pukemaan ajatuksia sanoiksi ja päinvastoin. :D On vaan siis odotettava sopivaa hetkeä, kun on tosissaan jotain kirjoitettavaa. 


Minusta joulu on juhlana kiva ja tunnelmallinen, mutta en nykysin siitä niin välitä, kun en ole läheinen perheeni kanssa ja muutenkin joulu merkitsee aikuisena paljon enemmän, kuin lahjoja ja antamista, se on enemmänkin sellainen mukava päivä, jolloin keräännytään yhteen ja tunnelmoidaan, juuri siitä hetkestä nauraen, syöden jne. Joillekkin joulu on hyvin pyhä, osalle kaupallinen ja toiset, eivät taas välitä tuon taivaallista koko joulusta. Itse mä vietän joulun kumppanini/ystävien keskuudessa, juurikin syöden jne. Toivottavasti teillä kaikilla tulee olemaan mieleinen jouluaatto/päivä sekä tuleva vuosi toisi kaikille hienoja asioita/kokemuksia! <3 


Ja muuten hei! Tästä on pitänytkin infota lukijoitani, sillä siirryn kirjoittamaan blogia Metropoli.net sivustolle. Kyseessä on viihdesivusto, jossa monet julkisuudenhenkilöt kirjoittavat blogia, mallit, missit ja tositv:stä tutut kasvot. Olen innoissani uusista tuulista! Olen kirjoittanut valmiiksi muutamia aiheita, joita aion käsitellä tulevassa blogissani, niitä on niin paljon ja sain tosi kovasti motivaatiota tämän uudistuksen ansiosta kirjoittaa aiheita muistiin. Blogi sivuni aukenevat tälläviikolla yllämainitussa osoitteessa, sieltä valitaan "Blogit" jota kautta pääsee klikkailemaan sivuilleni ja lukemaan tekstejäni, katsomaan kuviani jne. 



Tästä syystä, kun siirryn metropoliin bloggaamaan, niin tämä blogini jää toistaiseksi tauolle!! Heti kun sivuni aukenevat metropoliin, niin ilmoitan facebook sivuillani Joni Virtanen asiasta, joka on julkinen <3 sieläkin saa minua seurata, sekä instagramissa: Thejonivirtanen nimellä. 




- Joni Virtanen

perjantai 2. joulukuuta 2016

Liar liar C






Hei kaikki!

Te, jotka olette lukeneet tänään erimedioista, kuinka Cheyenne Järvinen avautuu "pilalle menneestä" rintaleikkauksestaan, niin lukekaapas tämä allaoleva tekstini, jonka kirjoitin mm facebookkiin sekä henkilökohtainen viestini kyseiselle neidille:



Mä oon sellainen ihminen, joka reagoi herkästi negatiivisiin asioihin/ihmisiin sekä ylipäätäänsä kaksinaamaisuuteen ja alan voimaan tosi pahoin, varsinkin jos ystäviäni/tuttuja kohtaan hyökätään ja esitetään perättömiä väitteitä julkisesti, se on niin tätä päivää ja tätä nykypäivän pahuutta! Ihmisillä ei ole minkäänlaista moraalia, mitä sanotaan julkisuudessa ja mitä reilumpia joitain kohtaan ollaan, sitä kiittämättömämpi asenne! The Look on ollut vuosia mun kantapaikka, sieltä on menty leikkaukseen, tehty pieniä operaatioita esim huulia,poskia jne jne jne...Koskaan ei ole ollut palvelussa moitittavaa! Henkilökunnasta on tullutkin ajansaatossa läheisiä, joihin todella luotan! Mulla ei ole tullut koskaan komplikaatioita, koska oon noudattanut ohjeita tarkasti! Suurinosa jälki komplikaatioista johtuu asiakkaiden omista mokista ja huolettomuudestaan, huoh. Mä oon saanut The lookilta suoraan kotiin palvelua ja paikanpäältä, juuri sellaisia tuloksia mitä mä oon toivonut ja halunnut! Surullista tässä on, että nuoret tytöt on aika vietävissä ja näiden viimeaikaisten tarinoiden takana on eräs epävakaa ihminen, joka työskentelee kauneusalalla (valitettavasti) ja kokee muut yritykset uhkana, sitten ottaa siipiensä alle kaikki vähänkin mediasta tutut, jotka lankeaa hänen tempauksiinsa, hoh hoh. Miksi kukaan esittelee puolivuotta "vanhoja" arpia joiden paraneminen voi kestää 2vuotta!! En ymmärrä, en en en...No paha saa palkkansa..Aina.


Miksi Cheyenne esitteli ensin seiskassa rintojaan kehuen The Lookkia ja rintojaan, sekä blogissaan kirurgeja ja koko hommaa! Yhtä äkkiä hiljaisuuden jälkeen tärähtää useaan mediaan tälläistä ? Miettikääs sitä...


Cheyenne J ylitit pahasti rajan, et välitä ihmisyydestä, periaatteista puhumattakaan, vaan julkisuutta! Sait kasvojasi muutamiin medioihin, se kestää hetken...Poltit siltasi ikuisiksi ajoiksi. Seurapiireissä ei luoteta sunlaisiin tyyppeihin, eikä haluta tehdä yhteistyötä, kun käyttäydyt ajattelemasti vain huomion takia. Omistat kauniit kasvot, mutta sinussa ei ole mitään tyyliä, joka lähtee sisältä... EI mulla muuta.



- Joni Virtanen