maanantai 26. syyskuuta 2016

Salic-salisyylikuorinta + muut happohoidot! - Tarjous lukijoille!!




Kävin toissapäivänä The Lookilla hemmottelemassa taas ihoani, niinkuin yleensä syksyn tullen ja sen aikanakin! Mulle tehtiin otsikossakin mainittu ^^ Salic-Salisyylikuorinta. Tähän aikaan vuodesta siis suositellaan happokuorintaa kaikille ihmisille, kaikenlaisille ihotyypeille. Salic-Salisyylihappokuorinta toimii erityisen hyvin esim, aknen jättämiin jälkiin ja mikäli on todella herkkäihoinen niin tällöin hedelmähappo on parempi vaihtoehto.

Itse käytän kosmetiikkaa ihooni, kuten itseruskeuttavaa, meikkivoidetta ym ja ihoni on myös rasvoittuvaa tyyppiä, joten haluan käydä puhdistamassa perusteellisesti, siihen ei kaupan mömmöt kykene. Ihonlaadusta riippuen 1-3 kertaa suositellaan käyvän, vaikka yksi kerta jo tekee ihmeitä, ainakin itselleni! Esim nyt kun happokuorinta tehtiin minulle, niin mulla oli aika hyvässä kunnossa ihoni, koska olen ylläpitänyt ihonhoitoa, käynyt sarjahoitona happokuorinassa, sekä yksittäisinä kertoina näin syksyn/talvenkin alla. Ekakertalaisena kävisin sarjahoitona 3- 4 kertaa 2-3 vkn välein, mutta jos haluaa vain käydä kokeilemassa niin kyllä se kertakin toimii! Ylhäällä olevassa videossa The Look:n Kristiina tekee mulle Salic-Salisyylikuorinnan. 


Jos joku ihmettelee, miksi hyväkuntoisen ihon omaava käy happokuorinnassa, niin ihan sen takia, että se pysyy hyvänä! Mulla ei ole aina ollut hyvä iho, mutta en omista kuvia muutaman vuoden takaa, jolloin ihoni oli aika finninen, sekä enemmän rasvainen ja olen 26 vuotias, eli en puhu edes teini-ajoista, jolloin sellainen iho onkin aika normaali ilmiö. Hyvän ihon salaisuus on oikea määrä vettä päivässä, eli sen 3-5litraa (riippuu miten liikut tai urheilet tietenkin) ja hyvä ruokavalio, no se on osaltani vähän niin ja näin, mutta ainakin pyrin hyvään! Sheivauksen jälkeen rasvaan ihoni, pesen myös aina päivänpäätteeksi kaiken ylimääräisen pois kasvoiltani. Happokuorinta on kuin piste I:n päälle! Ei tarvitse paljoa tehdä tai nähdä vaivaa, kun omaa hyvännäköisen ihon.

Saatoin edellisessä blogissani tai jossain mainita, että tykkään ns muovimaisesta tyylistä, mutta mielestäni ihmisen tulee huolehtia itsestään siinä määrin, että ilman pakkeliakin voi näyttää naamansa ja olla luonnollisen kaunis. Ei meikki tai mikään näytä kauniilta, mikäli iho hilseilee tai kuhisee näppylöistä tai jotain muuta vastaavaa, eikä mikään kaupan tuote kykene kuorimaan ihoasi, niinkuin tämä kyseinen happo ammattilaisten käsittelyssä.


On kuitenkin ihosairauksia (ymmärrän) ja muita sellaisia tapauksia, joihin on tartuttava "järeimmin asein" heh, eli sellainen happokuorinta kuin: TCA eli trikloorietyylihappoa. Sitäkin on saatavilla kevyenä, keskivahvana sekä vahvana, ihan tapauksen mukaan! On myös herkillä iholaaduille olemassa happohoitoa, mutta se on nimeltään hedelmähappo, joka on ns luontaisempi vaihtoehto kaikista ylläolevista, mutta jos kärsit allergioista, niin mainitse siitä varatessa aikaa, niin henkilökunta osaa sanoa, onko se oikea vaihtoehto juuri sinulle! =) Laitan ihan loppuun faktaa tietoa näistä hoidoista, joita saa lisää ottaessa yhteyttä The Lookiin, joten ilman vastauksia et varmasti jää.


Ensin haluan antaa lukijoilleni huikean tarjouksen Salic-Salisyylikuorinnasta, eli saatte Salic-Salisyylikuorinnan hintaan 89e (norm 250e) kyseessä siis huikea tarjous! Ja mikäli kyseinen happokuorinta on liian voimakas ihonlaatuusi, niin saat hedelmähappokuorinnan hintaan 75e! Varatessasi aikaa, niin ilmoita nimeni "Joni Virtanen" että olet bongannut blogistani tämän tarjouksen. :) Ajan voit varata suoraan puhelimitse tai menemällä paikanpäälle.



Tarjous on voimassa 7.10.2016 asti, jolloin se päättyy. Mikäli et tässä välin ehdi tai kykene hoitoon, niin varaa kuitenkin aikasi kyseiseen toimenpiteeseen ennen tuota tarjouksen päättymis ajankohtaa, vaikka viikon- kahden tai kuukaudenkin päähän, niin hyödynnät tämän arvokkaan edun siinä tapauksessa ja pääset tutustumaan edullisesti sekä hemmottelemaan ihoasi! <3 Kyseinen tarjous koskee Helsingin sekä Oulun The Look:n toimipistettä! 


Yhteistiedot (The Look, Helsinki): 

Puh. 040-7712053  

Osoite: Malminrinne 2-4 
00100 Helsinki
---------------------------


The Look/ Oulu: 
Puh. 040 1830226
Osoite: Kirkkokatu 19 as. 12 4.kerros. Ovisummerista nro 8.
90100 Oulu.





Salic-salisyylikuorinta
Salisyylihappo pehmentää keratiinia eli proteiinia, joka on osa ihon rakennetta. Tämä helpottaa kuivan ihon kuorimista. Akneihon hoidossa hapolla voidaan puhdistaa tukkeutuneita ihohuokosia, koska salisyylihappo liukenee ihon omaan rasvaan. Siten se auttaa myös mustapäiden torjunnassa.
Salisyylikuorintaa voidaan käyttää myös herkän ja punoitukseen taipuvan ihon pinnan uudistamiseen.


TCA-hoidot
TCA eli trikloorietyylihappoa on käytetty hyvin tuloksin ihon keskisyvässä ja syvässä kuorinnassa. Toimenpiteen voivat suorittaa ainoastaan terveydenhoidon ammattilaiset. Kemiallinen kuorinta on ollut käytössä ihotaudeissa ja esteettisessä lääketieteessä jo kymmeniä vuosia. Hoidot ovat turvallisia ja tulokset erittäin hyviä.
Ihon kuorintoja voi luokitella muutamaan ryhmiin; kevyt kuorinta, keskisyvä- ja syväkuorinta.
Kevyt kuorinta eli pintakuorinta kuuluu kosmetologin tehtäviin ja usein toistuvilla niin sanotuilla “lounastauko”-kuorinnoilla saavutetaan pikkuhiljaa toivottu tulos. Kosmetologit käyttävät siihen mietoja happoja, jotka usein ovat peräisin hedelmistä.
TCA eli trikloorietyylihappo on käytetty hyvin tuloksin ihon keskisyvässä ja syvässä kuorinnassa. Hoidon voivat tehdä ainoastaan terveydenhoidon ammattilaiset.

TCA-kuorinnalla voidaan hoitaa
ihon pintarypyt ryppyjä, juonteita ja ihon valovaurioita
ihon värimuutokset
ihon pigmenttihäiriöt
aknen arvet, vesirokko- ja muut arvet
muut arvet

Hoidon jälkeen
Iho muuttuu punoittavaksi ja ihon pintaan kehittyy TCA-aineen aiheuttama kuiva ja kiiltävä kerros (ihan kun lapinäkyvä teippi olisi ihon päällä). Iho alkaa kuoriutua pois alkaen silmien ja nenän ympäriltä ohimon ja korvien päin. Kuoriutuva ihoa ei saa itse repiä pois. Ihon kuoriutuminen kasvojen TCA-hoidossa TCA-hoidon syyvydestä riippuen voi kestää 3-10 vuorokauta. Kuoriutuneen ihon alta näkee tasaisen värinen ja selvästi tasaisempi uudistunut iho. Iho kuoriutumisen jälkeen voi olla vielä punoittava muutaman viikon ajan ja tarvittaessa käytetään lääkärin määräämiä hoitovoiteita tilan rauhoittamiseksi.





                                                     - Joni Virtanen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti