sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Itkin katsellani kuviani



Hyvää iltaa! 


Uppouduin tänään vähän menneseen ja googletin nimeäni, ihan vaan katsellen mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä, miten törkeästi edustin itseäni ja mitä oikein kävi tuolloin. Puhutaan pääasiassa vuodesta 2012 kun kävin läpi hyvin pimeän jakson elämässäni. Kamppailin monien asioiden kanssa päänisisällä, olin huomionkipeä, mutta arka/haavoittuvainen siitä huolimatta. Hakeuduin huonoihin porukoihin, no suoraan sanoen alkoholistien seuraan. Surullista, että en muista tuosta vuodesta muutakuin googletettujen kuvien perusteella tulee jonkinlaisia flashback:ä tilanteista. 


Muistan, että en syönyt kunnolla kuukausiin, olin nääntymäisilläni, join viinaa jokapäivä! Esiinnyin julkisuudesta tutun ihmisen taustalla hänen surkuhupaisilla keikoillaan, sain siitä ikuisen leiman ja hullun maineen, siihen vielä silloinen ylimielinen asenteeni, en todella ole sellainen ihminen. On epätodellista katsoa näitä kuvia ja ajatella, että olen todella siinä ja miltä näytän? Näytän rumalta, käytökseni on rumaa, kun ihminen käyttäytyy hyvin, on tasapainoinen, silloin hän näyttää myös hyvältä. Minun on helppo keskittyä nykyhetkeen, mutta on silti vaikeaa käsittää, miten nuori ihminen ajautuu vastaavaan tilanteeseen, miten juuri minä? No elämässäni on ollut vastoinkäymisiä, ehkä ne sai minut tekemään mitä tein, sanomaan mitä sanoin. 


Te nuoret sielä, jotka haluatte julkisuuteen tai olettekin jo jollain tavalla esillä mediassa, niin miettikää tarkasti tekojanne/sanojanne. Olette perheellenne vain virheitä tekeviä "lapsia" mutta maailma ei katso niin, maailma on todella julma! Täälä ei ymmärrystä jaella pahemmin, vaan poljettua poljetaan. Jos siihen ryhtyy, niin on kestättävä seuraukset. Minä olen selvinnyt kaikesta hullunmyllystä, vaikka se on monien mielestä hyvin pientä, enhän minä ole julkisuudenhenkilö, mutta ollut mediassa joidenkin asioiden taholta ja kirjoittanut blogia vuosia erisivustoilla, kuten olen ennenkin sanonut, sekin jo riittää ihmisille, kun kirjoitat elämästäsi, niin äkkiä olet kaikkien omaisuutta. Minun mittakaavassa kaikki kritiikki/arvostelu ja suoranainen haukkuminen oli suurta, mutta olen tottunut suodattamaan jo turhat haukut sekä arvostelut. Kirjoitan tässä lähinnä menneestä, miltä silloin tuntui, miten kaivoin itselleni kuoppaa, tosin tiedostamatta oikein maailmasta mitään. 


Nuori ihminen kuvittelee olevansa voittamaton; "minä vastaan maailma" on varmaan tuttu lausahdus nuoren suusta, surullisen kuuluisa.. Toki tietynlainen kapina/provosointi kuuluu nuorten maailmaan, se on rajojen kokeilua, sääntöjen rikkomista, mutta puhun siitä kun mennään todella syville vesille, silloin voi tapahtua peruuttamattomia asioita, joita häpeät todella pitkään. 


Toivottavasti tämä auttoi, edes jotakuta ajattelemaan uudestaan mitä elämältä haluaa, miten ei kannata toimia. En ole mikään paras puhumaan, mikä on oikein tai väärin, mutta kirjoitin omat näkemykseni asioista, miten olen itse asiat kokenut ja miten surullista on miettiä omia sekoiluja. 


Hoen usein, että eteenpäin! Niin tarkoitan sitä, mutta tuomalla tälläisiä vähän nolojakin asioita itsestään esille, toivon sillä olevan jonkinlaista merkitystä. 

Kuva 2016.


- Joni Virtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti