keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

"Oletko luottamukseni arvoinen" - Kehen voi luottaa?



Luotan tietenkin ystävään/perheenjäseneen, jonka kanssa voi jakaa ilot/surut sekä kaikki virheemme, sellaisia todella luottamuksen arvoisia ihmisiä on hyvin harvassa, monet perheen jäsenetkin voi olla petollisia. Omaan sellaisen luonteen, että haluan uskoa kaikista ihmisistä hyvää ja luotan useasti siihen, jos olen jollekulle hyvä, niin hänkin on minulle. Huoh, jotenkin naivia uskoa kaikista hyvää, kaikkien ikävien kokemuksien jälkeenkin. Itselleni on ollut tärkeää antaa mahdollisuus kaikille olla luottamuksen arvoinen, mutta olen joutunut väkisinkin muuttamaan tätä ominaisuutta itsessäni lukuisien pettymysten jälkeen, en halua tarjota aseita pahasuoville ihmisille, tulisin jatkuvasti loukatuksi. Monesti hermostuessani tiuskin, että nyt loppui tämä hyväuskoisuus, mutta sanon tämän nyt vihdoin täysissä järjissäni, tälläiselle on tultava loppu.


Mitä enemmän sinusta puhutaan, arvostellaan tai juorutaan, sitä enemmän kiinnität huomiota, mitä sanot tai teet, kenen seurassa tai missä. Riippuu toki paljon ihmisestä, kaikki on aina ihmiskohtaista. Minä olen nykyään aika kontrolli friikki, enkä osaa rentoutua ihmisten seurassa, ennenkuin olen varma heidän vilpittömyydestään, että he arvostavat minua aidosti. Aluksi voi olla henkisesti raskasta miettiä näitä asioita, mutta pidemmänpäälle opit sekä tiedostat, miten järkevää ja turvallista on edetä ihmissuhteissa rauhallisesti, ainakaan ei tarvitse soimata turhaan itseäsi, kun et ole kaikille avoinkirja.

Joku sanoi, että menestykseen on kaksi sääntöä; "Älä koskaan paljasta kaikkea" Oli se menestymistä ihmissuhteissa, uralla tai missä tahansa, tuo pitää aikalailla paikkaansa. En tarkoita, että pitäisi olla hirveän pidättyväväinen ihmisten seurassa, vaan enemmänkin  ehdotan miettimään mitä haluaa paljastaa itsestään ja voiko paljastukset haavoittaa sinua väärissä "käsissä" ? Käyn itse läpi näitä asioita nyt varsinkin, koska tiedostan joitain sellaisia ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla vielä elämässäni, mutta levittää minusta ikäviä juoruja, enkä voi, saati halua ilman kunnon todisteita syytellä ketään, sensijaan työnnän heidät pois läheltäni. En voi tehdä yhtään enempää, se on väistämätöntä. Yksinkertaista.


Surullista, säälittävää ja turhauttavaa, mutta itsestään on pidettävä huolta, niinkuin rakkaista ympärilläsi. Olen tehnyt ja tulen tekemään elämässäni uhrauksia, jotta minä sekä rakkaani ovat turvassa tälläisiltä typeryyksiltä. 


Jätän aiheen tähän tälläkertaa, voitte miettiä ja ottaa kantaa, jos on lisättävää tms..


 -Joni Virtanen



lauantai 19. maaliskuuta 2016

ihan kuin ydinpommi räjähtäisi



                                         Kivaa lauantai iltaa!



Kerrotaan alkuun vähän kuulumisia, olin tuossa torstaina aivan mielettömällä ylex:n järjestämällä parasta ennen (ysäri) risteilyllä, joka yllätti hyvin positiivisesti! Laiva oli täynnä mielettömiä ihmisiä, kaikilla oli hyvä fiilis. Tapahtuma oli todella nopeasti loppuunmyyty, mutta itselläni kävi aikoimoinen tuuri, kun erään tuttavaporukan yksi jäsen perui tulonsa, niin pääsin hänen tilalleen. Jee! :)


Bileet jatkui oikeastaan vuorokauden ympäri, ihmiset tulivat paljon tervehtimään ja kerrankin voi sanoa, että kyllä suomalaiset osaa pitää hauskaa! Näin paljon ihmisiä, jotka tanssivat ja pitivät hauskaa ilman alkoholia tai eivät ainakaan vetänyt överikännejä. Tanssilattiat täyttyi enemmän melkeinpä miehistä, kuin naisista, eikä ollut tappeluita tms ikävää härdelliä. Harvoin käyn missään tapahtumissa, koska en tykkää suurista ihmismassoista, festareillakin olen käynyt tasan kaksikertaa, kun pääsin vip:nä rauhallisemmalle puolelle, en olisi muuten tykännyt. Festarit ei siitä huolimatta ollut minun juttuni.




Muuten on mennyt kaikki on mennyt ihan rauhallisissa merkeissä. Tapaan kavereitani usein, keksimme kaikkea mukavaa tekemistä, kamppailen ruokavalioni kanssa. Siinähän se aika meneekin! Yhtä sekamelskaa, draamaa ja rakkautta, sitä ei meidän porukasta lopu! Rakastankin draamaa jollain tasolla, kunhan sitä ei ole liikaa ja voin halutessani kadota tilanteesta, hah (sellaisia useat homot sekä naiset on) tai ainakin osa meistä, ei saisi yleistää.



Välillä kuitenkin tunnen itseni henkisesti uupuneeksi, enkä juuri jaksa ihmisiä. Tänään on juuri sellainen päivä, en voi avata esim facebook sivustoa, jonka avatessa tuntuu, ihan kuin ydinpommi räjähtäisi ja haluan aina vastata kaikille tutuille sekä tuntemattomille, joten näinä "väsyneinä" päivinä olen mielummin kokonaan pois kaikkialta somesta. Puhelimeni on ollut kokopäivän äänettömällä ja olen mm katsellut leffoja, syönyt kraavilohi leipiä, siivoillut ja tehnyt ihan kunnon päivällistä; jauhelihakiusausta, namm. Yksi mun lemppari ruoka. 


Eilen tosiaan tulin laivalta ja ollut muuten rauhallinen viikonloppu ja näillä mennään, koska ensviikko on täynnä kaikenlaisia haasteita, joihin pitää kerätä energiaa! Mukavaa viikonloppua nyt vielä kaikille ja kaikkea hyvää.


                                                        - Joni Virtanen


















sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Itkin katsellani kuviani



Hyvää iltaa! 


Uppouduin tänään vähän menneseen ja googletin nimeäni, ihan vaan katsellen mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä, miten törkeästi edustin itseäni ja mitä oikein kävi tuolloin. Puhutaan pääasiassa vuodesta 2012 kun kävin läpi hyvin pimeän jakson elämässäni. Kamppailin monien asioiden kanssa päänisisällä, olin huomionkipeä, mutta arka/haavoittuvainen siitä huolimatta. Hakeuduin huonoihin porukoihin, no suoraan sanoen alkoholistien seuraan. Surullista, että en muista tuosta vuodesta muutakuin googletettujen kuvien perusteella tulee jonkinlaisia flashback:ä tilanteista. 


Muistan, että en syönyt kunnolla kuukausiin, olin nääntymäisilläni, join viinaa jokapäivä! Esiinnyin julkisuudesta tutun ihmisen taustalla hänen surkuhupaisilla keikoillaan, sain siitä ikuisen leiman ja hullun maineen, siihen vielä silloinen ylimielinen asenteeni, en todella ole sellainen ihminen. On epätodellista katsoa näitä kuvia ja ajatella, että olen todella siinä ja miltä näytän? Näytän rumalta, käytökseni on rumaa, kun ihminen käyttäytyy hyvin, on tasapainoinen, silloin hän näyttää myös hyvältä. Minun on helppo keskittyä nykyhetkeen, mutta on silti vaikeaa käsittää, miten nuori ihminen ajautuu vastaavaan tilanteeseen, miten juuri minä? No elämässäni on ollut vastoinkäymisiä, ehkä ne sai minut tekemään mitä tein, sanomaan mitä sanoin. 


Te nuoret sielä, jotka haluatte julkisuuteen tai olettekin jo jollain tavalla esillä mediassa, niin miettikää tarkasti tekojanne/sanojanne. Olette perheellenne vain virheitä tekeviä "lapsia" mutta maailma ei katso niin, maailma on todella julma! Täälä ei ymmärrystä jaella pahemmin, vaan poljettua poljetaan. Jos siihen ryhtyy, niin on kestättävä seuraukset. Minä olen selvinnyt kaikesta hullunmyllystä, vaikka se on monien mielestä hyvin pientä, enhän minä ole julkisuudenhenkilö, mutta ollut mediassa joidenkin asioiden taholta ja kirjoittanut blogia vuosia erisivustoilla, kuten olen ennenkin sanonut, sekin jo riittää ihmisille, kun kirjoitat elämästäsi, niin äkkiä olet kaikkien omaisuutta. Minun mittakaavassa kaikki kritiikki/arvostelu ja suoranainen haukkuminen oli suurta, mutta olen tottunut suodattamaan jo turhat haukut sekä arvostelut. Kirjoitan tässä lähinnä menneestä, miltä silloin tuntui, miten kaivoin itselleni kuoppaa, tosin tiedostamatta oikein maailmasta mitään. 


Nuori ihminen kuvittelee olevansa voittamaton; "minä vastaan maailma" on varmaan tuttu lausahdus nuoren suusta, surullisen kuuluisa.. Toki tietynlainen kapina/provosointi kuuluu nuorten maailmaan, se on rajojen kokeilua, sääntöjen rikkomista, mutta puhun siitä kun mennään todella syville vesille, silloin voi tapahtua peruuttamattomia asioita, joita häpeät todella pitkään. 


Toivottavasti tämä auttoi, edes jotakuta ajattelemaan uudestaan mitä elämältä haluaa, miten ei kannata toimia. En ole mikään paras puhumaan, mikä on oikein tai väärin, mutta kirjoitin omat näkemykseni asioista, miten olen itse asiat kokenut ja miten surullista on miettiä omia sekoiluja. 


Hoen usein, että eteenpäin! Niin tarkoitan sitä, mutta tuomalla tälläisiä vähän nolojakin asioita itsestään esille, toivon sillä olevan jonkinlaista merkitystä. 

Kuva 2016.


- Joni Virtanen

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Puhutaanko jostain muusta?


"puhutaanko jostain muusta."


Joskus tulee eteen mielenkiintoisia keskustelu tuokioita kavereiden tai uusienkin ihmisten kanssa, vaikka liittyen kuolemaan,sairauksiin ja muihin vähän vakavempiin aiheisiin. Rakastan vakavien asioiden puimista, varsinkin kun käy vuorovaikutusta asian tiimoilta, sillä yleensä raskaimmat asiat tulee puitua omassa mielessä, yksin.


Seurassa on kuitenkin aina vähintään yksi ihminen, joka katkaisee mielenkiintoisen keskustelun, sanoen; "Onpa meillä puheenaiheet, jotain iloisempaa, kiitos" Ja tuon jälkeen yleensä muut ihmiset nyökkäävät ikäänkuin mielistäen tuota yhtä ihmistä, olevan samaamieltä keskustelun tasosta, no...Keskustelu katkeaa, eikä kukaan enää keksi mitään järkevää sanottavaa. Olen joutunut niin monesti tuollaiseen kiusalliseen tilanteeseen. Kaikenlisäksi on vaikea olla kuulostamatta hölmöltä tuollaisen jälkeen, kun yrittää olla hauska tai keveä puheillaan, huoh.


Toki voi olla ahdistavaa puhua mm kuolemasta, jos on hiljattaisia menetyksiä yms. Ei ketään tule ahdistaa "nurkkaan" tai tehdä pahaaoloa. Hassua kun juuri sellaiset ihmiset, eivät kyllä katkaise keskustelua, eikä valita aihetta liian raskaaksi, vaan yleensä huomionkipeät ihmiset haluavat katkaista liian syvälliset keskustelut, sillä huomio heistä siirtyy. Kyseinen asia ärsyttää itseäni todenteolla ja aion seuraavalla kerralla paneutua asiaan, että ilmaisen oman turhautumisen, sekä käsken kyseistä ihmistä kertomaan, vaikka kokoillan vitsejä, sekä pitää puheenaiheita yllä tai muuten hän saa lähteä seurasta. Heh.

Saatan kuulostaa nyt tosi lapselliselta sekä pikkumaiselta ja saatatte pitää outona; miksi kirjoitan tästä blogiini? Edelleen tämä on julkinen päiväkirjani, joten turhautumista on pakko purkaa ajoittain asioista, joita pyörität pienessä päässäsi.


Mulle kuuluu ihan hyvää ja olen ollut viimepäivinä tosi iloinen, kun aurinko on paistanut, sekä kevyt ruokavaliokin on muuttanut paljon mielialaani, olen pitänyt sen kevyenä, mutta en kovin tiukkana, koska en halua epäonnistua tässä elämänmuutoksessa! Kuntoilua on lenkkeilyn muodossa, sekä kotona tehtyjen treenien muodossa. Rakastan kevättä sekä kesää, niin nyt on vaan positiivinen fiilis kokoajan, kun ratsastetaan lemppari vuodenajoillani!


Ollaan vähän oltu laiskoja Juhan kanssa videovlogin kanssa, mutta älkää huoliko. Kyllä me niitä videoita aiotaan tehdä ja tulee varmasti vähän aktiivisempi kausi pian, niin sekin korvaa tämän etana vauhdin. :)


Kaikkea hyvää lukijoilleni ja muistakaa olla kuulolla.


- Joni Virtanen