torstai 21. tammikuuta 2016

Omistettu pikkusiskolleni



Hei!


Otit eilen minuun yhteyttä, jota olen jo vuosia odottanut, mutta myöhemmin tänään estit minut, varmaan pelästyit imagoani, enkä ole kauhean suosittu yhteisössä/kulttuurissa, jossa elät.  Ymmärrän sinua enemmän, kuin hyvin. Toivottavasti, silti luet sanottavani ja otat yhteyttä, kun aika on ehkä kypsempi...


Olen kuullut sinusta aika vähän ja muistoni on sinusta, kun tulimme katsomaan sinua johonkin sijaiskotiin. Muistan, kuinka halusin katsomaan sinua uudestaan ja uudestaan, mutta en muista, kuin parikertaa tapaamisemme, hämärästi nekin. Olin itsekkin melko pieni poika tuolloin. Jäi paljon kysymyksiä, miksi juuri sinut adoptoitiin? Olen rehellisesti sanoen tuntenut tyhjän aukon sydämmesäni aina, koska olemme samaa lihaa ja verta, emmekä siitä huolimatta tunne, se on hyvin outoa, kun ajattelee tuota tarpeeksi monta vuotta...


Olet varmasti saanut hyvän sekä rakastavan perheen sekä läheiset ympärillesi. En tosin voi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, kun ajattelet, että sinut on annettu pois pienenä ? Miten sellaiseen edes suhtautuu? Olisi kiva keskustella kaikista niistä asioista kanssasi.

Olen miettinyt viimevuosina paljon, jos ottaisit yhteyttä (mikä oli ihan hullu ajatus)  miten osaisin olla hyvä isoveli tai hyvä roolimalli, koska olen tehnyt paljon virheitä, niinhän toki me kaikki, mutta olen tehnyt myös valintoja, jotka ei ole kaikkien mielestä hyviä tai järkeviä...En tosiaan osaa olla hyvä roolimalli. En osaa sanoa, miten tulisi elää tai miten tehdä asiat oikein, mutta kaikesta huolimatta minä rakastan sekä välitän aidosti, en tee muille pahaa, haluan olla vain omaitseni.

Tulin hieman surulliseksi, kuin vastasin sinun viestiisi ja estit minut myöhemmin, en tiedä sanoinko jotain väärin tai tulitko toisiin aatoksiin, jännittääkö sua tai onko tunteesi sekaisin? Toivottavasti sinua ei käsketty estämään minua, koska se olisi epäreilua kaikki kohtaan. Jokatapauksessa kunnioitan ja ymmärrän sinua. Toivottavasti et myöskään kanna mitään kaunaa minua kohtaan, koska en ole voinut vaikuttaa mihinkään, mitä biologiset vanhempamme, ovat tehneet tai jättäneet tekemättä...

Olen ja olin itsekkin isätön/äiditön, minut kasvatti mummini sekä tätini, meidän biologinen perheemme hajaantui erisuuntiin jo varhain, ne syyt ovat liian raskaita tänne kirjoitettavaksi, eikä itseasiassa niitä kannata edes puida liikaa. Tällähetkellä on enemmän merkitystä. Elämä on sinäänsä ihmeellistä, koska vastoinkäymiset pystyy kääntämään aina voitoksi. Olen kokenut niin paljon pahaa, että herään jokainen aamu onnellisena sekä hyvin kiitollisena ihmisenä. En voisi olla onnellisempi, kuin tietoisena siitä, että on olemassa kaksipuolta, hyvin pimeä sekä valoisa ja rakastava.

 Uskon, että sulla on hyvä elämä nyt ja tulevaisuudessa! Toivon kaikkea hyvää elämääsi, sekä kaikesta huolimatta ajattelisit minua hyvänä ihmisenä. <3



Rakkaudella: Isoveli




1 kommentti:

  1. Kiitos veljeni tästä mitä oot mulle omistanu oot mulle rakas ja tärkiä Veli aina mikään ei pysty erottamaan meitä.t.pikku siskosi

    VastaaPoista