tiistai 12. toukokuuta 2015

Drag Queen vaiheet - 1-8 maskeeraus kuvasarja blogissani & lyhyet kuulumiset drag uransuhteen.

Hei rakkaat!

Olette pyytäneet aina välillä tälläistä kuvasarjaa, jossa minulle tehdään drag meikkiä. Olen itse alkanut opettelemaan maskeerausta, ihan youtube videoiden avustuksella, sekä tämän meikkitaiteilija ystäväni Lola Lorenzon ohjeilla. Harjoitus tekee mestarin, mutta siihen asti luotan kasvoni ainoastaan hänelle.

Ehdin viimekesänä tekemään ystäväni kanssa drag queen hommia jonkinaikaa, kunnes tuli kaikenlaista sotkua niin yksityiselämään, kun meidän bisneskuvioihin. Mm managerimme asui toisella puolella suomea ja hän vedätti aikalailla meitä. No ei mennä siihen sen enempää. Myöhemmin tuli nimisotku, jonka Cristal Snow aloitti nöyryyttämällä julkisesti minua mediassa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minulla oli lähes samanimi "Vanilla" kun toisella suomalaisella drag-artistilla, enkä suinkaan ollut tarkoituksella valinnut täysin samaa nimeä ja olin kyllä tehnyt tausta työtä. Hän ei vain ollut mediassa kovin tunnettu, valitettavasti. No ei siitäkään sen enempää.

 Nyt työstän showtani siihen pisteeseen, että jossain vaiheessa täältä noustaan paljon parempana ja viisaampana. Jos olen jossain tyhmä, niin bisnes-asioissa, siksi olen mielummin aloittamatta mitään, ennenkuin saan tuekseni luotettavan ja tietävän ihmisen. No opin olemaan tarkempi ihmisten suhteen, kun on kyse bisneksestä, ymmärsin, että olin aika surkea imitoimaan, joten käytän muita os

Laitan tähän muutamia kuvia, maskeerauksen erivaiheista ja kaikille epätietoisille tiedoksi, että drag queen meikin tulee olla överi, näyttävä jne. Samoin pukeutuminen, korkeat korot, kuuluvat luonnollisesti toimenkuvaan. Minusta on hauskaa esittää toista sukupuolta, mutta en haluaisi olla oikeasti nainen, eikä drag:na esiintyminen liity seksuaalisuuteen lainkaan. Transut ovat sitten eriasia ja niitä on heteromiehissäkin, jotka tykkäävät ns tyttöillä, sitten on tietysti sellaisia, jotka haluavat tulla naisiksi, aloittaa hormonihoidot jne. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että antaa kaikkien kukkienkukkia. Ymmärrän hyvin monia ihmisiä. :)


Noniin ja sitten kuviin:








Meikkitaiteilija: Lola Lorenzo ( Facebook/Instagram sivusto: #touchedbydauf )



- Joni Virtanen